lauantai 2. maaliskuuta 2013

Surun pyyhe

Hei taas.

Eilen 1.3.2013 meidän rakas mummokoiramme nukkui ikiuneen omassa kotipihassamme. Tiesimme päivän jo etukäteen ja yritimme tehdä viimeisestä viikosta mummokoiran elämän parhaan viikon. Mitään ei kielletty ja syödä sai mitä tahtoi. Mummokoiralla todettiin muutama kuukausi sitten aivokasvain, joka aiheutti kovia epileptisiä kohtauksia. Välillä kohtauksia tuli päivittäin, välillä taukoa oli viikkoja. Silti oli parasta koiran kannalta päästää se pois, ennenkuin kivut ja kohtaukset yltyivät. Meille jäi suunnaton suru ja kaipaus. Koti on tyhjä ilman elämämme koiraa. Toista ei tule koskaan. Se on päätetty vakaasti.

Yritin saada ajatukset pois surusta neulomalla. Tämän verran sain eilen surun seasta tehtyä. Kyyneleitä on tähän neuleeseen vuodatettu ja se muistuttaa mua aina tuosta päivästä. Olkoon tämä siis mummokoiran muistolle.... Tämä ohje on tarkoitettu tiskirätin kokoon, mutta lankani oli niin paljon paksumpaa, että neuleestä tuli kasvopyyhe. Siihen oli hyvä kuivata kyyneleet. Lanka on rakkaalta ystävältä lahjaksi saatua, joka korostaa neuleen tärkeyttä entisestään.


                          Lanka: Novita Hanko
                          Puikot: 4 mm pitkät tavalliset puikot
                          Malli: Rubber Ducky (ravelry-linkki)
                          Kulutus: 75 g

Mummokoiran muistoa kunnioittaen.
"Ria" 4.4.2001 - 1.3.2013


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti